Keho tanssii kotipuutarhassa ja lähimetsässä

Hengähdys metsässä.
Ajaton tila, jossa levätä.
Kuuntelen, näen, haistan, tunnen.
Askel hidastuu ja liike vapautuu.
Mieleni rentoutuu.
Taivas, maa, ilma ja vesi tanssivat kanssani yhteistä tanssia.

Keho tanssii keväässä -illat virittäytyvät kesään. Tällä kertaa heittäydymme tanssin ja liikkeen maailmaan hyödyntäen Luovan Kasvun kotipuutarhaa, ympäröivää metsää, peltoja ja lähistöllä sijaitsevaa Pitkäjärveä tanssistudiona ja inspiraationa omalle ja yhteiselle tanssille sekä paikkana hengähtää ja rentoutua.

Osa työpajasta saattaa toteutua myös sisällä hirsistudiossa. Harjoituksia tehdään sekä yksin, yhdessä parin kanssa että koko ryhmän voimin. Osana luovaa työskentelyä ohjaan ekoterapiasta tuttuja harjoituksia, autenttista liikettä sekä tanssi- ja liikeharjoituksia, jotka suurin osa tehdään ulkona.

Mukaasi tarvitset vain iloisen ja avoimen mielen sekä säähän ja ulkona liikkumiseen sopivat riittävän lämpimät vaatteet.

Osallistuaksesi sinulla ei tarvitse olla aiempaa tanssitaustaa.
Kaikenlaiset liikkujat, ovat lämpimästi tervetulleita mukaan.

Tanssi-illan ohjaa tanssija ja toimintaterapeutti Vea Vainio.

Aika: ti 20.6. klo 18-20
Paikka: Luova Kasvu, Vanhankartanobtie 45, Espoo
Osallistumismaksu: 5€

Tapahtuma fb:ssä

Tapahtuma on osa Luovan Kasvun Keho tanssii keväässä -tanssi-iltoja, joita ovat ohjanneet tanssijat Vainion lisäksi Miinamaria Aalto-Setälä ja Eveliina Sivonen. Työpajoja tukee Espoon Kaupungin Kulttuurilautakunta.

Lisätietoja Vea, 0408402900
vea_vainio@hotmail.com
www.veavainio.com

Ohjaajasta:

Vea Vainio on tanssija ja toimintaterapeutti. Työssään hän tuo ihmisiä yhteen ohjaamalla heille tanssi- ja liike- sekä improvisaatio- ja rentoutusharjoituksia, kuten äänimaljarentoutusta yhdistäviä työpajoja. Yksi Vainion intohimoista on paritanssin ja improvisaation yhdistäminen sekä osallistujien kannustaminen oman tanssin ja liikkeen löytämiseen. Tanssissa Vainiota inspiroi mm. struktuurin ja vapauden tasapaino. Vainio on työskennellyt tämän vuoden ajan toteuttaen muun muassa aikuisten Naura Tanssi Hengitä -työpajoja ja lasten Naurukaravaani-työpajoja, joissa yhdistyy naurujooga, tanssi, liike ja leikki sekä rentoutuminen.